Siirry sisältöön

SEURAAVA SIIRTO – PK-yritykset vihreään siirtymään

Hankkeessa kehitettiin toimintamalleja, jotka tukevat pienten- ja keskisuurten yritysten ymmärrystä vähähiilisyydestä, hiilijalanjäljen vähentämistä ja vihreää siirtymää käytännön tasolla.

Hankkeen kohderyhmä oli PK-sektorin eri toimialojen yritykset ja niiden henkilöstö Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä. Erityisesti keskityttiin toimialoihin, joilla oli hiilijalanjälki verrattain suuri tai ympäristöasiat korostuvat muutoin, esimerkiksi kilpailutekijänä.

Tavoitteena oli edistää osallistuvien PK-yritysten liiketoimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä osana vähähiilisiä hankintaketjuja, tukea yritysten innovaatio- ja liiketoiminnan kehittämisosaamista sekä kasvattaa yritysten ja niiden henkilöstön ymmärrystä vähähiilisyydestä, jonka kautta yritysten toimintoja pystyttäisiin kehittämään vähähiilisemmiksi.

Hankkeen päätuloksena muotoutui uusi vähähiilisyyden edistämisen toimintamalli, jota levitettiin hankkeen aikana ja sen päätyttyä.

Hankkeen toteuttajat ja kesto

Suomen ympäristöopisto Sykli toimi hankkeen päätoteuttajana ja osatoteuttajana Management Institute of Finland MIF Oy (MIF). Hankeaika 1.3.2022 – 31.8.2023 ja hanketta rahoitti Euroopan Unioni, Euroopan sosiaalirahasto.

Yhteyshenkilö:
Joonas Raaska
joonas.raaska@sykli.fi
puh: 044 381 5819