Ympäristöpassi

Suomen ympäristöopisto SYKLI on mukana asiantuntijapartnerina EkoCentrian koordinoimassa Ympäristöpassi-hankkeessa. Vuoden 2010 aikana toteutettavan hankkeen tavoitteena on edistää julkisen sektorin ruokapalveluhenkilöstön ja elintarvikehankinnoista vastaavien kestäviä toimintatapoja, nostaa alan toimijoiden ympäristöosaamisen tasoa sekä lisätä tietoa kestävien valintojen mahdollisuuksista ruokapalveluissa. Hankkeessa kehitetään mm. verkkopohjainen Ympäristöpassi-osaamistesti ja siihen liittyvä tukiaineisto. Sykli on mukana hankkeen kehittämisryhmässä ja ohjausryhmässä.

Hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat julkisten ruokapalveluiden vastaavat ja ruokapalveluhenkilöstö sekä elintarvikehankinnoista vastaavat. Yhtenä kohderyhmänä ovat myös ammatilliset oppilaitokset, sillä ympäristöpassi sopii suoritettavaksi osana alan opintoja.

Projektin osarahoittajana toimii Maa- ja metsätalousministeriö.

Valtioneuvostossa 8.4.2009 ympäristöministeriön esityksestä hyväksytty Kestävien valintojen edistämisen periaatepäätös edellyttää, että valtion keskushallinto ottaa omissa hankinnoissaan vuonna 2010 vähintään 70 %:ssa ja vuonna 2015 kaikissa hankinnoissaan ympäristönäkökulman huomioon. Luonnonmukaisesti tuotettua, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa tulisi olla tarjolla valtionhallinnon keittiöissä ja ruokapalveluissa vähintään kerran viikossa vuoteen 2010 mennessä ja vähintään kaksi kertaa viikossa vuoteen 2015 mennessä. Julkisen sektorin ruokapalveluissa johdon ja päätöksentekijöiden tulee sitoutua ottamaan huomioon hankintojen koko elinkaari raaka-aineiden tuotantotavoista, jalostuksesta, säilytystavoista ja kuljetuksista biojätteisiin sekä vähentää energiankäyttöä ja lisätä hankintaosaamista.

 

Lisätietoja:

Meri Elonheimo
Ympäristöpassi-hankepäällikkö

Savon ammatti- ja aikuisopisto / EkoCentria
meri.elonheimo@sakky.fi

Syklin yhteyshenkilö:

Jorma Kärppä
Tiiminvetäjä
Ympäristöpassi-kehittämisryhmän jäsen

jorma.karppa@sykli.fi